perjantai 8. marraskuuta 2013

HAMSI AIKA

ANJOVIS VAIKO SARDELLI ELI HAMSI?

SUOMESSA ANJOVIS tarkoittaa ns. maustekalaa eli mausteliemeen säilöttyjä kilohaileja. 
Maustekala on Suomeen tullut Saksasta, jossa sitä alettiin tehdä sillistä, kilohailista ja muista pikkukaloista suolan, mausteiden ja käymisen avulla ja kutsumalla sitä yleisnimellä Anchosen.
Kilohailien valmistukseen olemme saaneet vivahteita 1800-luvun puolivälissä Norjasta Ruotsin kautta.

ETELÄ-EUROOPPALAINEN  SARDELLI on pikkukala ( Engraulis encrasicolus ), jota esiintyy suurina parvina mm. Atlantissa, Välimerellä ja Mustalla merellä. Tätä kalaa löytyy Suomesta purkitettuna nimellä Sardelli. Saksassa käytetään nimeä Sardelle tai echter Anchovis eli aito anjovis.
Etelä-Eurooppalaisen kalan tullessa Suomen kauppoihin purkitettuna aloimme käyttää nimeä Sardelli eli 'aito anjovis'.

Kaikissa Välimeren maissa syödään Sardellia tuoreena ja usein friteerattuna. Suosituin Sardelli on tuoreena Turkissa, jossa sen nimi on HAMSI. Hamsi tulee Mustalta mereltä ja sen paras aika on alkanut juuri. Alanyan kauppahallista ( Halk Çarşı ) saa tätä tuoretta herkkukalaa puhdistettuna. Hamsia kannattaa kokeilla monella tavalla niin kuin Suomessa silakkaa, paistamalla, savustettuna, uunissa haudutettuna. Turkkilaiseen tapaan Hamsin kanssa pöytään tarvitaan vain runsaasti raikasta lehtipersiljaa, rucolaa, sitruunalohkoja ja ehkäpä lasi rakia.



Ps. Olen hankkinut tiedot tähän blogiini mm. 'Raholan syötäviä sanoja' 
Eila