tiistai 3. maaliskuuta 2015

Suomesta Portugaliin, eläkeläisen veroparatiisiin?



"
Suomella on yli 70 maan kanssa verotusta koskeva sopimus. Tavallisesti näissä sopimuksissa on sovittu, että Suomesta maksettava eläke verotetaan Suomessa.
Espanjan ja Portugalin kanssa Suomella on poikkeava sopimus, jolloin tietyillä edellytyksillä Suomi ei verota yksityissektorin eläkkeitä.

Suomen kansalainen ja kolmen vuoden sääntö

Muuttaessaan ulkomaille Suomen kansalainen on yleensä Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan. ( Suomi verottaa siis eläkkeen normaalisti ) Yleinen verovelvollisuus voi muuttua tänä aikana rajoitetusti verovelvolliseksi ( jolloin asuinvaltiolle siirtyy oikeus verottaa Suomesta saatavat tulot ) vain, jos sitä vaatii ja pystyy osoittamaan, ettei ole verovuoden aikana enää olennaisia siteitä Suomeen. 

Tilapäinen oleskelu ulkomailla

Jos tarkoitus on asua ulkomailla enintään 2-3 vuotta ja palata sen jälkeen Suomeen silloin pidetään yleensä tämän ajan yleisesti verovelvollisena Suomessa. ( Suomi verottaa siis eläkkeen normaalisesti )
Vaikka varsinainen asunto ja koti ei enää olisikaan Suomessa, olennaiset siteet ovat edelleen Suomessa, koska asettuminen toiseen maahan ei ole pysyvää.

Asettuminen ulkomaille pysyvästi

Olennaisia siteitä Suomeen joudutaan arvioimaan tarkemmin, jos ilmoittaa ulkomaille muuton olevan pysyvä. Asiaa arvioidaan kussakin tapauksessa erikseen ja kokonaistilanne ratkaisee. Yleensä kuitenkin katsotaan, että olennaiset siteet ovat kolmen ensimmäisen vuoden aikana olemassa, jos yksikin seuraavista edellytyksistä täyttyy:
- Suomeen jää puoliso tai asunto
- Suomeen jää muu kiinteistö kuin kesähuvila
- Kuuluminen edelleen Suomen sosiaaliturvaan
- Harjoittaminen liiketoimintaa Suomessa
- Työskenteleminen Suomessa
Pelkkää kesähuvilaa ei katsota olennaiseksi siteeksi, jos on sen lisäksi Suomesta vain eläketuloa.
Tilanne on toinen, jos Suomeen jää myös esimerkiksi vuokralle annettu osakehuoneisto.
Jne.....
Mietittävää ja selvitettävää on paljon silloin kun harkitsee ulkomaille muuttoa pysyvästi tai tilapäisesti. Keskustelu on mielestäni ollut hyvin yksipuolista pyörien vain siinä, että eläkkeestä ei tarvitse maksaa veroja muuttaessa Portugaliin ja syynä se, että Portugali on hyväksynyt lain olla verottamatta ulkomaalaisten eläkkeitä tietyn ajan ja tietyillä ehdoilla. 

Kulttuuri, ihmiset, terveydenhoito, matkustajavakuutus, vieras kieli, Suomen sosiaaliturva jne., miten nämä toimivat muuton jälkeen.

Olen tottunut elämässä siihen, että saadakseen uutta, täytyy useimmiten luopua vanhasta ja, että se silti kannattaa.
Haaveita kannattaa toteuttaa, riskejä ottaa mutta harkitusti!

Eila