torstai 23. lokakuuta 2014

On aika hakea oleskelulupaa

Melkein vastapäätä Alanyan linja-autoasemaa on poliisilaitos, josta ulkolaiset voivat hakea oleskelulupaa. 

1. Päivä -Astun sisään ja nousen rappuset ylös toiseen kerrokseen. Ensimmäinen ovi oikealla on auki ja huoneesta avautuu näkymä penkkirivistöön joka on täynnään ihmisiä. Otan automaatista numerolapun ja istun odottamaan. Katselen ympärille, lasken, että odottavia on noin 30. Siis on odotettava. 
Mukana minulla on passi ja passikopio, 4 valokuvaa, Englannin kielelle käännetty todistus Suomen tuloistani ja Englannin kielelle käännetty todistus Eurooppalaisen vuosimatkavakuutuksesta.
Aika on täyttynyt jolloin minun pitää hakea oleskelupaa: kaksi viikkoa ennen kuin 90 päivää on täyttynyt 180 päivän aikana. Tämä aika on minulla täyttynyt pieninä lomajaksoina.
Poliisin tilat ovat uusitut ja ilmastointi toimii. Välillä tilanne tuntuu kaaokselle kun turkkilaiset asianhoitajat tuovat asiakkaitaan tiskille yrittäen selvittää asioitaan ottamatta numerolappua. Yritykset eivät onnistu. Huomaan pian myös, että useat hakijat ovat pareittain, hakijoita on vain puolet ja poliisit toimivat reippaasti.
Tulee vuoroni, poliisi tarkistaa paperini ja laskee oleskeluaikani passista. Hän kysyy turkkilaista vakuutusta ja selvitän, että matkustajavakuutukseni kattaa kaiken mitä tarvitaan.
Poliisi antaa kaksiosaisen hakemuslomakkeen ja pyytää minua käännättämään Turkin kielelle notariaatissa tulotodistukseni. Hän antaa myös paperin, josta selviää kustannukset, 520TL eli noin 180€.
Ne on maksettava verotoimistoon.
Siis notariaattiin ja verotoimistoon ja lomakkeita täyttämään ja huomenna poliisilaitokselle.

2. Päivä - rappuset ylös ja ovesta sisään painamaan numerolappua. Automaatissa lukee: 'Ei käytössä'.
Huone on jo täynnään ja lisää tulee ihmisiä. Menevät automaatille ja katselevat ympärilleen ihmetellen, rauhallisimmat istuutuvat, muut jäävät tiskille norkoilemaan. Tulee tunne, tänään tämä ei onnistu, sulkemisaika lähestyy. Sitten tuleekin poliisi ja alkaa jakaa numerolappuja automaatista. Tulee ryntäys poliisin luokse ja sitten yllättäen ihmiset katsovat toisiaan, kuka tuli ensin, kenen vuoro?
Esitän hakemukseni ja pyydetyt asiakirjat sekä verotoimiston kuitit maksuista. Poliisi käy ne lävitse ja hyväksyy. Hän sanoo, että oleskeluluvasta tulee 2-3 kuukauden kuluttua postitse ilmoitus ja koska lähden tätä ennen Suomeen, niin minun pitää tulla poliisilaitokselle viisi päivää ennen hakemaan matkaa varten tarvittavat asiakirjat, jotta pääsen maasta pois ilman sakkoja ja takaisin Turkkiin.

3. Päivä - viisi päivää ennen Suomeen lähtöä, on lokakuu ja poliisilaitoksella hiljaista. Esitän poliisille aikaisemmin saamani paperin, että asiani ovat vireillä. Minut ohjataan viereiseen huoneeseen, jossa sanotaan, että huomenna klo 16.30 jälkeen matka-asiakirjani ovat valmiit.

4. Päivä -poliisi huomaa minut ja ojentaa matka-asiakirjani minulle. Asiakirjassa on valokuvani, leimat ja allekirjoitukset, kuitti kopiot maksetuista maksuista verotoimistoon sekä merkintä, että minulle on myönnetty oleskelulupa vuodeksi ja tämä asiakirja pätee kunnes saan varsinaisen oleskelulupa asiakirjan.