Nyt 8.1.2015 on Çamyuvassa kylmä

Tuuli puhaltaa pohjoisesta, tyyntyy hetkeksi ottaakseen vauhtia ja puhaltaa jälleen ryöpyttäen joka nurkan, kierittäen joka irtonaisen kuivan oksan ja lehden. Se rymistää korkealla palmujen latvoissa ja pudottelee appelsiinejä maahan. Aurinko paistaa täydeltä terältään ja Tahtalidağvuoren huippu loistaa valkoisena lumesta sinistä taivasta vasten. Jos löytäisi tuulelta suojan olisi lämmintä.

Yön lämpö putosi + 3 ja aamulla oli +9. 

Juuri kun muurari Mithat koputtelee aamulla yhdeksän maissa ulko-ovea sähköt katkeavat. Samalla loppuu lämmitys, lämmin vesi, nettiyhteys,  jäljelle jää vain kaasulla toimiva liesi. 

Karin hakiessa aamun leivän istuu kauppias Ramazan jo pimeässä ilman sähköä  kaupan pikkupöydän takana. Myöhemmin seinänaapuri kyselee onko meillä sähköä ja Kari kyselee onko tien toisella puolella sähköä. Ei ole.

Laitan suomalaisen hernekeiton porisemaan kaasuliedelle ja samalla toiseen kattilaan vettä kiehumaan ja haudutan teetä muurari Mithanille, joka muuraa seinää parvekkeella.

Kauppaan tulee sähkö ja Kari soittaa kunnan päivystykseen mutta numero on kaiken aikaa varattu.

Kello lähentelee viittä, aurinko laskee vuorten taa,  tuuli ujeltaa ja palmujen kuivien lehvistöjen kohina jatkuu, ei ole sähköä.

Tuntuu kuin olisi avannut oven lokakuiseen suomalaiseen kesämökkiin elokuisten lämpimien viikkojen jälkeen.

Lämmitämme hernekeiton kuumaksi. Pakkaamme mukaan hernekeittokattilan, kynttilöitä, lämmintä juotavaa, vodkasnapsit, tummaa leipää  ja suuntaamme tien toiselle puolelle kohden Uwen ja Serapin kotia, jossa ei ole sähköä eikä mikään toimi kaasulla.

Avaamme naapurin portin ja samalla pihalle syttyvät pihavalot. Selkämme takaa loistavat myös kotipihamme portinpielessä Limoviikunaan laittamamme koristevalot.

Pieni joulutarina: Dennis ja Joulupukki

On vasta joulukuun alkupäiviä Istanbulissa kun ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat maahan. Kadut muuttuvat märiksi ja loskaisiksi hiutaleitten sulaessa. Pihanurmikko säilyy hetken valkoisena. Iltaisin viiden maissa auringon laskiessa sää viilenee ja ilman täyttää ruskohiilen tuoksu kun kodeissa sytytellään pieniä kaminoita.

Dennis on aloittanut innokkaana saksalaisen koulun jo alle kuusivuotiaana läpäistyään testin, että pystyy seuraamaan oppitunteja. Hän istuu pöydän ääressä pienessä kodikkaassa huoneessaan Istanbulin Leventin kaupungin osassa. Hän on saanut suomalaiselta ystäväperheeltä tietoa Suomen Korvatunturin Joulupukista ja kirjoittaa kirjettä pukille. Kirjeestä ei tule pitkää toivomuslistaa Denniksen arvellessa matkan olevan pitkän ja pukin kiireisen. Siitä on ystävä myös huomauttanut. Loppuun hän lisää muutaman kysymyksen ja kyselee miten ihmeessä pukki ehtii joka paikkaan poronsa kanssa.

Kuluu vain pari viikkoa kun posti on jättänyt oven eteen terassin laatoille isokokoisen kirjeen Suomesta.

Joulupukki on vastannut Denniksen ihmeeksi ja suureksi iloksi.

Tästä eteenpäin kahtena vuotena aina ensimmäisten lumihiutaleitten leijaillessa maahan hän kirjoittaa Joulupukille Korvatunturille ja Joulupukki vastaa. 

On kulunut näistä ajoista kolmekymmentä vuotta ja Dennis viettää Joulua Çamyuvassa vanhempiensa kodissa kun appelsiinipuiden takaa vilahtaa punaista ja terassille astelee valkopartainen ja punatakkinen   hitaasti selkä köyryssä kävelevä Joulupukki.

Pukki koputtaa ovea ja jännitys näkyy sisällä olevien kasvoilta. Denniksen kasvoille leviää leveä hymy ja kuuluu hyrisevää naurua. Pukki muistaa Denniksen kirjeet ja toiveet. Vuosien jälkeen ensimmäinen tapaaminen on iloinen.

Dennis ihmettelee jälleen miten pukki ehtii joka paikkaan. Pukki kertoilee kiireistään ja porostaan.  Selviää, että pukin poro on kytkettynä lumihuippuiselle Tahtalidağ vuoren rinteelle jonne pukki tekee lähtöä pikkuhiljaa laulun saattelemana.

Sitten pukista näkyy enää pikkaisen punaista Çamyuvan katuvalojen alla hänen kiirehtiessään poronsa luokse.