Tuuli puhaltaa pohjoisesta, tyyntyy hetkeksi ottaakseen vauhtia ja puhaltaa jälleen ryöpyttäen joka nurkan, kierittäen joka irtonaisen kuivan oksan ja lehden. Se rymistää korkealla palmujen latvoissa ja pudottelee appelsiinejä maahan. Aurinko paistaa täydeltä terältään ja Tahtalidağvuoren huippu loistaa valkoisena lumesta sinistä taivasta vasten. Jos löytäisi tuulelta suojan olisi lämmintä.
Yön lämpö putosi + 3 ja aamulla oli +9.
Juuri kun muurari Mithat koputtelee aamulla yhdeksän maissa ulko-ovea sähköt katkeavat. Samalla loppuu lämmitys, lämmin vesi, nettiyhteys, jäljelle jää vain kaasulla toimiva liesi.
Karin hakiessa aamun leivän istuu kauppias Ramazan jo pimeässä ilman sähköä kaupan pikkupöydän takana. Myöhemmin seinänaapuri kyselee onko meillä sähköä ja Kari kyselee onko tien toisella puolella sähköä. Ei ole.
Laitan suomalaisen hernekeiton porisemaan kaasuliedelle ja samalla toiseen kattilaan vettä kiehumaan ja haudutan teetä muurari Mithanille, joka muuraa seinää parvekkeella.
Kauppaan tulee sähkö ja Kari soittaa kunnan päivystykseen mutta numero on kaiken aikaa varattu.
Kello lähentelee viittä, aurinko laskee vuorten taa, tuuli ujeltaa ja palmujen kuivien lehvistöjen kohina jatkuu, ei ole sähköä.
Tuntuu kuin olisi avannut oven lokakuiseen suomalaiseen kesämökkiin elokuisten lämpimien viikkojen jälkeen.
Lämmitämme hernekeiton kuumaksi. Pakkaamme mukaan hernekeittokattilan, kynttilöitä, lämmintä juotavaa, vodkasnapsit, tummaa leipää ja suuntaamme tien toiselle puolelle kohden Uwen ja Serapin kotia, jossa ei ole sähköä eikä mikään toimi kaasulla.
Avaamme naapurin portin ja samalla pihalle syttyvät pihavalot. Selkämme takaa loistavat myös kotipihamme portinpielessä Limoviikunaan laittamamme koristevalot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti