Lomalla Çamyuvassa, rantamme kuningas, Lassie

Meri siintelee turkoosina ja vaahtopäiset matalat aallot tyrskähtelevät rannan hiekalle. Kauempana merellä isot Gullyt laivat matkustajinaan turistit palailevat päiväretkiltään kohden Kemerin satamaa. Rannalla riehakoi iloinen koiraryhmä juosten ensin meren suuntaan ja tehden sitten äkkinäisen täyskäännöksen. Joku jää jalkoihin, nousee ja saavuttaa joukon. Joku näykkii kaveriaan ja saa vihaisen ärähdyksen ja matka jatkuu. Joukossa juoksee vaalea, matalajalkainen koira, jonka vatsa kaarteissa hipoo hiekkaa ja isot tassut leviävät jättäen hiekkaan ison koiran jäljet. Joukosta erottuu monen koirarodun näköisiä koiria ja rotujen yhdistelmiä. 

Sitten on yksi. Koiran punaruskeat kyljet hulmuavat auringossa muuttuen välillä kullan vaaleiksi. Sen askel on kepeä ja leikkisä. Pitkä kuono nousee ylös sen haistellessa ilmaa ja valitessa reittiä. Välillä se sipsuttaa kevyesti paikoillaan ja ryntää sitten juoksuun. Se johtaa koiralaumaa. Se on saanut rannan ihmisiltä nimen Lassie. Yönsä se nukkuu Harunin rantabaarin seinän vierustalla. Baarista se saa ruokansa. Tällöin on vuosi 1999.

Vuosien aikana sen reviiri on laajentunut. Varsinkin talvisaikoina se kuljeskelee Çamyuvan kujilla ja kaduilla. Näyttää, että koiria pelkäävät kyläläiset eivät pelkää Lassieta eikä sekään pelkää ihmisiä eikä toisia koiria. Joskus kun satumme kulkemaan peräkkäin se tökkäisee kuonollaan käteeni kuin tervehtien, tässä ollaan taas.

Kuulemme, että Lassie on vuosien varrella jäänyt kolme kertaa auton alle. Se on saanut murtumia, levännyt, saanut ruokaa ja parantunut.

Se ei oleile enää rannalla, nukkuu kadun varren baarin pihalla. Sen turkki on takkuinen ja harmahtava. Pitkä kuono nousee ylös sen haistellessa kulkijaa ja painuu pian alas hiekkaan tehdyn kuopan reunalle.

On maaliskuu kun Lassie ilmestyy vesikourun takaiselle tiellemme. Kutsumme sitä ja koiraan syntyy eloa, takapää keinahtaa ja korvien asento terästyy. Annan sille aidan raosta palan aamiaismakkaraa, jonka se ottaa varovaisesti, puraisee ja nielaisee alas. Sen silmät hymyilevät, katsovat minua kerran, sitten se kääntyy, ei odota muuta. 

Lassie jatkaa matkaa hitaasti astuen, ontuen hiukan. Se astelee ohi Alin talon ja pysähtyy seuraavalla portilla. Kuulen kaksi kevyttä haukahdusta, joilla se ilmoittaa olevansa portilla. Lassielle tuodaan kupissa ruokaa. Hetken se viipyy, syö ja jatkaa matkaansa ontuen, jäykin jaloin. 

Tänäkin vuonna odotan näkeväni Lassien kulkevan porttimme ohi. Toivon sen olevan hyvässä kunnossa, mutta aavistan, että Lassie, rantamme Kuningas ei enää palaa.

Eila