Aamupäivä on jo ehtinyt pitkälle kun nousemme ystävien kanssa auringon kuumentamaan autoon
ajaaksemme vuorille. Miehet katselevat tuumaillen karttaa ja päättävät suunnan.
Auto hurahtaa liikkeelle ja ilmastointilaite alkaa hitaasti viilentää ilmaa.
Ajamme 25 metrin tietä kohden Dimçay jokea ja seuraamme sen vasenta reunaa. Korkeat asuintalot
jäävät taakse ja hetken näemme virtaavaa vettä jonka jälkeen alkaa joen peittävät ravintolat, sillat, liukumäet, auringonottoterassit. Ajamme eteenpäin ja risteyksistä valitsemme oikeanpuoleisen tien.
Pysähdymme altaalle johon kootaan vesi voimala käyttöön. Jatkamme matkaa kiumurtelevaa, kapeaa ja huonokuntoista tietä, joka nousee ylös Üzümlü köyn kylään. Kuiva maa hohkaa kuumuutta ja tien reunan kasvit ovat auringon polttamat. Kun käy tuulenvire mäntymetsä tuoksuu. Ylhäällä rinteellä kimaltelevat moskeijan kupolit. Tarkkasilmäinen saattaa huomata isonpuoleisen liskon luikahtavan tien reunalla tai haukan levittävän siipensä lentoon, nousevan ylös ja häipyvän näköpiiristä.
Tie nousee jyrkästi ja sen vasemmalle puolelle on rakennettu punertavista luonnon kivistä korkea pengermä. Kivet ovat kuin isoja kuivuneita rusinoita ja pengermällä kasvavat nuoret omenapuut ja päärynäpuut. Omenat ovat saaneet pienen punan vihreisiin kylkiinsä ja pienet päärynät riippuvat puissa vaalean vihreinä. Pengermälle pääsee kolmen askeleen tikkailla. Toteutamme ajatuksen ystävällisestä varkaudesta ja jätämme kivetykselle maksun poimimistamme hedelmistä.
Palatessamme takaisin kohden Alanyan keskustaa, jätämme taaksemme rinteet, joilla on moni alanyalainen vaellellut ja tiet jotka johtavat isovanhempien maille.
Eila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti